Hyvän hallinnon huippuosaajia

    Julkisoikeuden maisteriohjelma

    Julkisoikeuden maisteriopinnoissa opiskelija voi erikoistua joko julkistalouden juridiikkaan tai yleiseen hallintojuridiikkaan. Moderni julkinen hallinto on oikeudellisesti säänneltyä toimintaa, mikä edellyttää hallintoon liittyvän juridiikan osaamista. Julkinen hallinto on oikeudellinen käsite ja osa laajempia julkisen hallinnan kysymyksiä.

    3 hyvää syytä valita Vaasan hallintotieteet

    Työmarkkinoilla kysyntää.
    Sote- ja maakuntauudistus luo kysyntää uudella tavalla ajatteleville hallintotieteilijöille.
    Kehityt moniosaajaksi.
    Saat työmarkkinoille kilpailukykyisen tutkinnon yhdistämällä hallintotieteiden opintoihin yliopistomme muiden oppiaineiden opintoja tai ulkomailla suoritettuja vaihto-opintoja.
    Yhteiskunnan uudistajaksi.
    Hallintotieteitä opiskelemalla pääset avainpaikalle hyvinvointiyhteiskunnan uudistamiseen.

    Koe Vaasan hallintotieteet

    Uudella tavalla ajattelevaksi hallinto-osaajaksi

    Julkisoikeudessa käsitellään monipuolisesti julkisen hallinnon, erityisesti valtion ja kuntien päätöksentekoon ja menettelytapoihin liittyviä oikeudellisia kysymyksiä. Tarkastelun kohteena ovat julkisen vallan käyttö ja sen uudet muodot sekä yksilön oikeudet ja velvollisuudet. Päähuomio on hallinto-oikeudessa ja perus- ja ihmisoikeuksissa, mutta myös hallinnon erityisaloilla, kuten sosiaalioikeudessa ja kunnallisoikeudessa.

    Suoritettuasi julkisoikeuden maisterin tutkinnon:

    • osaat analysoida syvällisesti julkisessa toiminnassa keskeisiä oikeudellisia kysymyksiä valitsemallasi päälohkolla
    • osaat yhdistää oikeudellisen osaamisen käytäntöön ja saa siten hyvät valmiudet julkisissa asiantuntija- ja johtotehtävissä toimimiseen
    • tunnet oikeudellisen tutkimuksen teoriat ja metodologian
    • saat valmiudet tarkastella oikeudellisia ongelmia ja ratkaisuja vertailevassa ja eurooppalaisessa kontekstissa
    Lisätietoja ohjelmasta ja valintaperusteet näet Opintopolusta.

    Valmistuneiden tarinat

    Eeva Kalli

    Viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja

    Eeva Kalli

    Viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja

    Eeva Kallin opiskeluaika oli hektistä. Hän opiskeli Vaasan yliopistossa julkisjohtamista ja teki samanaikaisesti KTM-tutkintoa pääaineena johtaminen ja organisaatiot....

    Markus Erkkilä

    Maankäytön suunnittelija

    Markus Erkkilä

    Maankäytön suunnittelija

    Markus Erkkilä opiskeli Vaasan yliopistossa hallintotieteitä pääaineenaan aluetiede. Tällä hetkellä hän työskentelee Etelä-Pohjanmaan liitossa maankäytön...

    Katja Rajala

    Toimitusjohtaja, yrittäjä

    Katja Rajala

    Toimitusjohtaja, yrittäjä

    Katja Rajala ryhtyi nuorena yrittäjäksi ilman koulutusta ja oppi asiat kantapään kautta. Nyt sosiaali- ja terveyshallintotieteitä Vaasan yliopistossa opiskellut Rajala on...

    Lisätietoja hakemisesta ja opinnoista

    Hae ohjelmaan

    Lisätietoja ohjelmasta ja valintaperusteet näet Opintopolku.fi-palvelusta.
    Lue lisää ja hae:
    Maisteriohjelmien haku 10.1.-25.1.

    Siirry Opintopolkuun

    Kysy hakemisesta ja opinnoista

    Hakijapalveluista voit kysyä muun muassa hakukelpoisuuteen, hakuaikaan, valintaperusteisiin, pääsykokeisiin ja valinnan tuloksiin, opiskelupaikan vastaanottamiseen, opintojen aloittamiseen ja yliopistoon kirjoittautumiseen liittyviä kysymyksiä. Suorat sähköpostiosoitteet ovat mallia etunimi.sukunimi(at)uva.fi

    Sähköpostiosoite:
    hakijapalvelut(at)uva.fi

    Miisa Aho
    asiantuntija
    huone 133, Luotsi 1. krs
    puh: 029 449 8166
    Juhani Moisio
    palveluvastaava
    huone 131, Luotsi 1. krs
    puh: 029 449 8135

     

    Postiosoite:
    Vaasan yliopisto
    Hakijapalvelut 
    PL 700 
    65101 Vaasa

    Opintohallinnon henkilökunnalta saat neuvoja opiskelijavalintaan, tutkinnona sisältöihin ja esimerkiksi aikaisempien opintojen hyväksilukemiseen liittyvissä asioissa. Suorat sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi(at)uva.fi.

    Marja Vettenranta
    koulutusvastaava
    huone: F310, Fabriikki 3. krs
    puh: 029 449 8175