Pohjanmaan kauppakamari ja Åbo Akademin säätiö palkitsivat Vaasan yliopiston energia-alaan liittyviä tutkimuksia

Julkaistu 04.09.2017.

Tutkijatohtori Lauri Kumpulainen sai Pohjanmaan kauppakamarin palkinnon valokaarisuojaukseen liittyvästä väitöskirjastaan.

Pohjanmaan kauppakamari on myöntänyt sähkötekniikan tutkijatohtori Lauri Kumpulaiselle 5000 euron palkinnon energia-alaan liittyvästä väitöskirjasta. Palkinto luovutettiin maanantaina 4. syyskuuta Vaasan yliopiston avajaisjuhlassa. Samassa tilaisuudessa myönnettiin myös 3000 euron Åbo Akademi -palkinto. Se myönnettiin rahoituksen professorien Jussi Nikkisen ja Timo Rothoviuksen sekä tutkijatohtori Anupam Duttan Energy-tiedelehdessä julkaistulle artikkelille.

Kauppakamarin palkinnon saanut Lauri Kumpulainen tarkastelee palkitussa väitöskirjassaan ”Aspects and Directions of Internal Arc Protection” valokaarisuojauksen kehityssuuntia. Kojeistossa tapahtuvaa valokaarivikaa voidaan luonnehtia sähköiseksi räjähdykseksi, joka on erittäin vaarallinen ihmisille ja tuhoisa laitteille. Tutkimuksessa onkin muun muassa kehitetty ennakoivampia suojausmenetelmiä.

Kumpulainen kertoo olevansa iloinen, että hänen pitkäaikainen työnsä saa arvostusta. Hän kiittää Pohjanmaan kauppakamarin lisäksi myös Vaasan seudun energiateollisuutta. Yhteistyö alueen suojarelevalmistajien kanssa on ollut tärkeää tutkimuksen kannalta.

– Vaasa on maailman johtava kaupunki valokaarisuojaustekniikassa. Väitöstutkimukseni suurin merkitys on siinä, että se on siihen liittyvine kymmenine kansainvälisine julkaisuineen tehnyt vaasalaista keihäänkärkiosaamista tunnetuksi globaalisti ja siten tasoittanut tietä vaasalaisten yritysten menestykselle, hän sanoo.

Pohjanmaan kauppakamari perusti uuden palkinnon

Kauppakamarin palkinto myönnettiin nyt ensimmäistä kertaa. Palkinto myönnetään edellisen lukuvuoden aikana Vaasan yliopistossa tehdylle tutkimukselle, julkaisulle tai väitöskirjalle, joka liittyy energia-alaan.

– Vaasan seutu tunnetaan maailmalla energia-alan osaamisestaan ja energiateknisen teollisuuden keskittymästään. Siksi oli luonnollista, että kun me juhlavuotemme kunniaksi perustimme uuden palkinnon jaettavaksi vuosittain Vaasan yliopiston avajaisissa, kohdistimme palkinnon energia-alalle, perustelee Pohjanmaan kauppakamarin toimitusjohtaja Juha Häkkinen.

– Elinkeinoelämälle alueellinen yliopisto on erittäin tärkeä yhteistyökumppani. Pidämme yliopiston tiivistä yhteistyötä alueen yritysten kanssa erittäin tärkeänä ja haluamme osaltamme olla tällä palkinnolla tukemassa yliopiston linkittymistä alueen yrityselämään, jatkaa Häkkinen.

Åbo Akademi -palkinnon saanut artikkeli yhdistää energia- ja rahoitustutkimusta

Åbo Akademi -palkinnon saanut Jussi Nikkisen (vas.), Timo Rothoviuksen  ja Anupam Duttan artikkeli ”Impact of oil price uncertainty on Middle East and African stock markets” käsittelee raakaöljyn hintaepävarmuuden vaikutuksia pääomamarkkinoilla.

– Päätuloksena havaittiin, että öljymarkkinoiden epävarmuutta koskevat odotukset selittävät pääomamarkkinoiden vaihtelua, Rothovius kertoo.

Rothoviuksen mukaan Vaasan yliopiston rahoituksen ja laskentatoimen yksikössä on panostettu viime vuosien aikana aiempaa enemmän energiaan liittyvään tutkimukseen. Esimerkiksi raakaöljymarkkinoista on kirjoitettu useita artikkeleita kansainvälisiin tiedejulkaisuihin.

Åbo Akademi-palkinnon saanut artikkeli on julkaistu maaliskuussa Energy-tiedelehdessä, joka kuuluu alan huippujulkaisuihin. Suomen julkaisufoorumissa (Jufo) tiedelehti sijoittuu arvostuksessa kaikkein korkeimmalle kolmostasolle.

– Se on alan parhaita lehtiä ja siten hyvä saavutus, Rothovius sanoo.

Åbo Akademin säätiö myöntää Åbo Akademi -palkinnon vuosittain. Palkinto myönnetään edellisen lukuvuoden aikana Vaasan yliopistossa julkaistulle kirjalle, artikkelille tai opinnäytetyölle, joka edistää kaksikielisyyttä tai tehokasta energiahuoltoa.

Lisätiedot:

Lauri Kumpulainen, tutkijatohtori, Vaasan yliopisto, p. 029 449 8606, sähköposti: lauri.kumpulainen(at)uva.fi
Timo Rothovius, professori, Vaasan yliopisto, p. 029 449 8430, sähköposti: timo.rothovius(at)uva.fi
Jussi Nikkinen, professori, Vaasan yliopisto, p. 029 449 8429, sähköposti: jussi.nikkinen(at)uva.fi
Anupam Dutta, tutkijatohtori, Vaasan yliopisto, p. 029 449 8128, sähköposti: anupam.dutta(at)uva.fi

Takaisin

Päivitetty 07.09.2017 - Verkkotoimitus
Login