Krish Sankaran Vaasa Business Innovation Centren (VEBIC) johtajaksi

Julkaistu 07.08.2017.

Uudella johtajalla, Krish Sankaranilla, on laajat kansainväliset verkostot energia-alalla.

Vaasan yliopiston uuden tutkimuskeskuksen Vaasa Energy Business Innovation Centren (VEBIC) johtajana on aloittanut tekniikan tohtori Krish Sankaran.

– On kunnia ja hieno mahdollisuus kehittää VEBICiä energian ja kestävän kehityksen kansainvälisenä tutkimus- ja innovaatiokeskuksena. Vaasan yliopistolla on hyvät valmiudet isännöidä monitieteistä tutkimusalustaa yhteistyössä alueellisen, kansallisen ja eurooppalaisen energiaklusterin yritys- ja tutkimuskumppaneiden kanssa, sanoo Sankaran.

Intialaissyntyinen Sankaran siirtyy Vaasaan VEBICin johtajaksi Sveitsistä, jossa hän on toiminut Zürichin teknillisen yliopiston ETH Zürichin vierailevana professorina sekä terahertsiteknologiaan keskittyneen kasvuyritys Prajñālayan (sanskriitiksi energian temppeli) toimitusjohtajana. Hän on myös vieraileva professori Indian Institute of Technology IIT-Bombayssa Intiassa. Sankaran on tutkimuksessaan keskittynyt muun muassa soveltavaan sähkömagnetiikkaan, innovatiiviseen energian keruuseen ja energian varastointiteknologioihin.

Sankaranilla on kokemusta monilta eri sektoreilta. Hän on työskennellyt sekä yliopistoissa, teollisuudessa että julkisella sektorilla. Hän toimi muun muassa vuosina 2011–2014 Maailman talousfoorumin (World Economic Forum) osaamiskumppanuuksista vastaavana päällikkönä ja osallistui järjestön kolmivuotiseen Global Leadership Fellow -ohjelmaan. Teollisuudessa hän on työskennellyt muun muassa ABB:n, Alstomin ja Swissmetal Industriesin palveluksessa erilaisissa päällikkötehtävissä.

– Uskon, että monipuolinen kokemukseni auttaa verkostojen rakentamisessa, kumppanuuksien kehittämisessä ja ulkoisen tutkimusrahoituksen hankkimisessa VEBICiin ja Vaasan yliopistoon, Sankaran sanoo.

Sankaran on valmistunut tekniikan tohtoriksi ETH Zürichin teknillisestä yliopistosta vuonna 2007 alana soveltava sähkömagnetiikka ja suurtaajuustekniikka. Tekniikan alan maisteritutkinnon hän on suorittanut Karlsruhen yliopistossa Saksassa sekä kandidaattitutkinnon Madrasin yliopistossa Intiassa. Hänellä on myös MBA-tutkinto organisaatioiden johtamisesta vuodelta 2013.

- ­VEBIC on tärkeä askel Vaasan yliopiston profiloitumisessa, ja kansainvälistyminen on keskeinen alue jota kehitämme. Tohtori Krish Sankaranista VEBIC saa innovatiivisen johtajan, jolla on laajat kansainväliset verkostot energia-alalla, sanoo Vaasan yliopiston rehtori Jari Kuusisto.

VEBIC yhdistää yliopiston monialaista osaamista

Vaasa Energy Business Innovation Centre eli VEBIC on Vaasan yliopiston isännöimä uusi tutkimus- ja innovaatioalusta. Se tuo yhteen tutkimus- ja yritysmaailman osaamisen ja pyrkii vastaamaan tehokkaan energiantuotannon, energialiiketoiminnan ja kestävän yhteiskunnallisen kehityksen globaaleihin tarpeisiin. Energia ja kestävä kehitys ovat yksi Vaasan yliopiston tutkimuksen painoaloista.

VEBIC-ympäristöön kuuluu laboratorioita sekä ohjelma energian ja kestävän kehityksen tutkimusprojekteja varten. Polttomoottorilaboratorio ja polttoaineiden kehityslaboratorio sijaitsevat uudessa laboratoriorakennuksessa “EnergyLabissa” Vaasan Palosaarella.

Tutkimusympäristön luomiseen ja laboratorioiden varustamiseen on investoitu viimeisen kolmen vuoden aikana runsaat neljä miljoonaa euroa, josta iso osa on saatu rahoituksena Tekesiltä ja energiateknologiayrityksiltä. Laboratorioiden tutkimuskäyttö alkaa vuonna 2017.

VEBIC yhdistää Vaasan yliopiston monialaista osaamista energiatuotannossa ja energialiiketoiminnassa sekä kestävässä kehityksessä sekä vahvistaa Vaasan seudun roolia Pohjoismaiden merkittävimpänä energiateknologiakeskittymänä.

Lisää tietoa:

www.vebic.fi

Krish Sankaran, VEBICin johtaja, Vaasan yliopisto, puh. 029 449 8284, sähköposti: krish.sankaran(ät)uva.fi

Jari Kuusisto, rehtori, Vaasan yliopisto, puh. 029 449 8291, sähköposti: jari.kuusisto(ät)uva.fi

**

Kuva  ladattavissa:

Krish Sankaran

Takaisin

Päivitetty 09.08.2017 - Verkkotoimitus
Login