Kesäkuulumiset

Julkaistu 03.10.2017. - Tammifuksin tarina

Kesän kohokohta eli Lontoon matka!

Syksy on edennyt pitkälle ja edellisestä blogikirjoituksestakin on jo vierähtänyt tovi. Kirjoittelin viimeksi vähän ennen vappua ja näihin kuukausiin sen jälkeen on mahtunut yhtä jos toistakin.

Kuten edellisessä blogipostauksessani kirjoitin, sain kanditutkielmani kansiin juuri vähän ennen vappua. Alkuperäinen aikataulu venyi hieman ja lopulta laitoin viimeisen deadlinen huhtikuun loppuun. Tämä aikataulu lopulta myös piti – ehkä osittain siksi, että tyttöystäväni lupasi tarjota vappulounaan juuri avatussa Villa Sandvikenissä, mikäli tutkielma olisi kansissa vappuun mennessä.

Varsinaisen tutkielman jälkeen tein toukokuussa myös kypsyysnäytteen ja viimeisen sivuainekurssini. Todistuspyynnön jättäminen jäi vähän viime tinkaan, kun odottelin arvostelua viimeisestä tentistä. Sain kuitenkin jätettyä todistuspyynnön vielä kevätlukukauden aikana ja fiilis oli kyllä mahtava, kun posti toi tutkintotodistuksen vihdoin juhannusviikolla. Yksi välietappi opinnoissa oli suoritettu, vaikka matka vielä jatkuukin maisteriopintojen parissa.

Kesä menikin sitten mukavasti täällä Vaasassa töiden parissa ja sain myös hahmoteltua syksyä varten tulevaa graduaihettani. Koska aloitin työt jo tammikuussa, ehdin kerryttää myös muutamia lomapäiviä ja pidinkin kesän aikana yhteensä kaksi viikon mittaista lomaa. Jälkimmäisellä lomaviikolla kävimme tyttöystäväni kanssa Lontoossa muutaman päivän minireissulla ja sekin oli kaikin puolin onnistunut matka. Big Ben ja muut nähtävyydet tuli nähtyä, vieralimme parissa museossa ja ehdimmepä käydä Mamma Mia! -musikaalissakin. Lomaan mahtui myös yksi kosinta Tower Bridgellä – and she said yes!

Paljon on siis tapahtunut tässä kesän aikana ja ei olekaan ihme, että aika tuntuu kuluneen vähän turhankin vauhdikkaasti. Jatkan itse töissä myös nyt syksyllä, mutta toki myös opinnot jatkuvat edelleen. Elo-syyskuun aikana kävin iltaopintoina kesäyliopiston kautta venäjän alkeiskurssin, jonka saan sisällytettyä KTM-tutkinnon vapaavalintaisiin kieliopintoihin. Teen myös parhaillaan verkko-opintoina Tieteellisen kirjoittamisen kurssia, joka on niin ikään yksi osa maisterivaiheen pakollisia opintoja. Töistä olen ottanut syksyllä vapaata vain graduseminaariin ja yhteen luentoon, joissa on tarvinnut läsnäoloa yliopistolla. Töiden ja opintojen yhteensovittaminen on Vaasan yliopistossa ihan mahdollista, mutta toki se vaatii myös opiskelijalta vähän enemmän suunnittelua ja ajanhallintaa. Oman alan töistä saa kuitenkin työkokemuksen ja palkan lisäksi myös arvokasta oppia, jota ainakin itse pystyn hyödyntämään suoraan myös gradutyössäni.

Tsemppiä syksyyn kaikille! :)

Klaus

Kommentit:

Ei kommentteja toistaiseksi.

Kommentoi:

*Pakollinen kenttä

Takaisin

Päivitetty 03.10.2017 - Verkkotoimitus
Login