Professorien jeremiadi

Julkaistu 17.05.2017.

Rembrandt (1606-1669): Jeremia suree Jerusalemin tuhoa (1630)

Tämä vaikerrus kohdistuu jatkuvaan epävarmuuteen yliopistojen rahoituksesta.

Osallistuin hiljattain New Yorkin liepeillä pidettyyn filosofian konferenssiin. Akateemiset konferenssit tarjoavat mahdollisuuden saada palautetta omasta tutkimuksesta ja uusia ideoita. Usein parasta antia ovat keskustelut virallisen ohjelman ulkopuolella. Tällä kertaa mieleeni jäi kansainvälisten tutkijoiden väliaikavaikerrus.

Tapaamani professorit olivat erityisen pahoillaan akateemisen vapauden kaventumisesta. Siihen liittyvä tutkijarivien tiivistäminen on kansainvälinen suuntaus. Keskeistä siinä on, että tutkimusta ohjataan voimakkaasti strategiassa määriteltyyn suuntaan.

Yksi professoreista väitti, että strategiat kahlitsevat "säkenöivää mieltä". Tästä vallitsi liikuttava yksimielisyys. Itse lisäsin, että aloite- ja ideointikyky uhkaa tylstyä, jos tutkimussuunta tulee suoraan ylhäältä. Kukaan ei kehdannut myöntää, että strategioissa voi olla jotain hyvääkin.

Toinen valitteli, että perinteinen käsitys professorista tieteenalansa asiantuntijana on vedetty vessasta alas. Ennen lähdettiin siitä, että professori tietää, mikä on tutkimisen arvoista. Nyttemmin tämä viisaus on siirtynyt yliopistojen hallituksille ja muille päättäjille.

Osa keskustelijoista, minä mukaan luettuna, rohkeni pienen miettimisen jälkeen sanoa, ettei yliopiston vahvuuksien tunnistaminen ja niihin keskittyminen ole välttämättä tieteelle haitaksi. Myös nämä professorit näkivät kuitenkin riskejä siinä, että "kaikki munat laitetaan samaan koriin". Jos valitun strategian mukainen tutkimussuunta ajaa karille, syntyy kokkelia. Kukaan keskustelijoista ei avoimesti puolustanut tutkimuksellista riskinottoa. Karl Popper, "rohkeiden arvauksien isä" olisi huokaissut pettymyksestä.

Kertoessani suomalaisesta julkaisufoorumijärjestelmästä amerikkalaiset isännät pyörittelivät päätään. Joku kysyi, mitä uutta järjestelmänne tuo. "Ainahan tutkijat ovat tähdänneet mahdollisimman arvostettuihin julkaisuihin."

Toinen valitusvirsi koski tutkimusrahoituksen vähenemistä. Siitä ovat kärsineet erityisesti humanistiset alat ja yhteiskuntatieteet. Mesenaatit keskittyvät lääketieteen, kauppatieteiden ja tekniikan tukemiseen. Muille jää pähkinöitä.

Samaan suuntaan ajaa monien maiden tiede- ja yliopistopolitiikka. Lisäksi yliopistojen perusrahoitus on vähentynyt. Aikaa ja voimavaroja vievä hankehakemuskaruselli pyörii siksi entistä vinhammin. Tämä on maailmanlaajuinen vitsaus.

Myös kansainvälistyminen kirvoitti keskustelua. Kansainvälistymistä korostetaan käytännöllisesti katsoen kaikkialla. Yhdysvalloissa pelätään kuitenkin uuden "Amerikka ensin" -politiikan vaikutuksia. Amerikkalaiset osallistujat kertoivat olevansa varpaillaan Trumpin hallinnon tiedepoliittisten päähänpistojen takia.

Jotkut huomauttivat, että kansainvälisten rekrytointien korostaminen herättää pelkoa omien kasvattien puolesta. Vaikka tutkijavirrat eivät kulje yhtä vahvasti maasta toiseen, toimiva kansainvälistyminen edellyttää vastavuoroisuutta.

Kun kaikki tämä oli vaikeroitu, konferenssi sujui myönteisesti ja innostuneesti.

Kommentit:

Jatkan tuosta

Kirjoittanut Esa Hyyryläinen 17.05.2017 13:37:34

Kuulun itse myös niihin, joille ei ole lähtökohtaisesti mahdotonta keskittyä yliopiston vahvuuksiin. En toki näe niitä ehkä ihan samalla tavalla kuin kapeimmillaan on mahdollista. Ongelma tulee minusta esiin siinä, että tutkimusta ja siihen perustuvaa koulutusta halutaan mestaroida pidemmällekin valtakunnan tasolla. Sitä tehdään suurin piirtein samalla varmuudella tieteen, tutkimuksen ja koulutuksen ”kysynnästä” kuin sosialististen järjestelmien suunnittelujärjestelmissä oli aikanaan. Mehän tiedetään miten siinä kävi. –EH-

Tiede ennen vanhaan

Kirjoittanut Sami Jansson 17.05.2017 17:19:34

Nykytieteen syntyaikoina (sovitaan että 1500-luku) ei ollut nykyisenkaltaisia poliittisia järjestelmiä. Euroopassa elettiin monarkioissa. Orjuus oli hyväksytty osa taloutta. Tiedettä teki vain koulutettu eliitti tai ne joilla oli vaikutusvaltaisia tukijoita. Akateemisia proletaareja ei ollut siinä mielessä, että tiede olisi ollut kenenkään elinkeino tai työ. Pikemminkin tiedettä tekivät ne jotka halusivat, pystyivät ja osasivat. Joillakin poikkeuksilla kuten Spinozalla oli arkinen siviiliammatti.

Ennen jotkin asiat olivat paremmin, mutta eivät kaikki

Kirjoittanut Tommi Lehtonen 18.05.2017 10:22:18

Kiitos historiallisesta näkökulmasta, Sami! Yliopistojen nykytilaa koskeviin arvioihimme epäilemättä vaikuttaa se, mihin sitä verrataan. Tieteenharjoituksen määrän arvioidaan 1700-luvulta lähtien kaksinkertaistuneen 10-15 vuoden välein. Yli 90 prosenttia maailmanhistorian kaikista tieteentekijöistä elää parhaillaan.

Kommentoi:

*Pakollinen kenttä

Takaisin

Päivitetty 17.05.2017 - Verkkotoimitus
Login